Omistusoikeutta on Suomessa pidetty niin tärkeänä, että se on suojattu perustuslaissa. Erityisen tärkeä asia maan omistusoikeus on niille, joille maa on elinkeinon harjoittamisen eli elämisen ehto. Nyt monen maanviljelijän ja metsänomistajan mielestä omistusoikeuden arvo ja asema ovat vaarassa.
Omistusoikeuden rapautuminen korostuu silloin, kun vastakkain ovat suuri yhtiö ja yksityinen maanomistaja. Maanomistajille on ryhdytty sälyttämään maan omistamiseen sidottavia pysyviä haittoja ilman, että heidän kanssaan neuvoteltaisiin ja sovittaisiin tai että haitasta edes maksettaisiin asiallinen korvaus. Maanomistaja ei enää kykenekään kaikissa tilanteissa itse hallitsemaan omaisuuttaan.
Tätä mieltä ovat muun muassa Tyrvään maamiesseuran luottamustehtävissä vuosia toiminut maanviljelijä, diplomi-insinööri Tuomas Kyykkä Leiniälästä, MTK:n Vammalan yhdistyksen puheenjohtaja Juha Sianoja Sammaljoelta ja kansanedustaja Pertti Hakanen (kesk). He kysyvät, onko maanomistajille jäämässä Mopen osa.
Tuomas Kyykkä on maanomistaja, joka ei taannoin antanut lupaa vetää mailleen Carunan sähkökaapelia, koska hän katsoi, että kaapelista hänelle aiheutuvaa haittaa ei haluttu korvata oikeudenmukaisesti. Itse asiassa häntä ei haluttu kuulla asiassa lainkaan, vaikka kyse on hänen maistaan. Tosin toimintatapa oli hänelle jo aiemmilta kerroilta tuttu.
Perustuslain mukaan omistusoikeuden suoja on vahva ja siihen puuttuminen säännelty tarkoin. Pääsääntö on, että kiinteää omaisuutta voi pakkolunastaa käypää arvoa vastaan, mikäli kyse on yleisestä edusta. Muutoin kiinteän omaisuuden omistusoikeus on erittäin vahva.
Suuryhtiöt kärjistäneet tilanteen
Entisaikaan pienet sähkö- ja puheliyhtiöt vetivät ilmajohtoja yhteistyössä maanomistajien kanssa. Usein isäntä oli mukana pylväitä pystytettäessä. Mikäli myöhemmin ilmeni, että jokin tolpista oli maanviljelyn tiellä, sitä siirrettiin. Maanomistaja ei saanut laskua tolpan siirrosta. Nykyisin työn saa tehdä vain verkon ylläpitäjä, jolle on maksettava se, mitä se työstä vaatii.
Tilanne on usein muutoinkin toinen. Valokuitukaapelia tai säävarmaa sähköverkkoa eli sähkökaapelia maan poveen vedättävät alihankkijoillaan suuryhtiöt, joista kaikki eivät halua kuunnella maanomistajia.
Juuri maanomistajan kuuleminen ennen kaapelin vetämistä onkin yksi maanomistajien perusvaatimuksista. Kuulemalla maanomistajaa haitat saataisiin puolin ja toisin pidettyä mahdollisimman vähäisinä.
Kun kuulemisen ja haittojen minimoimisen lisäksi haitat korvattaisiin asiallisesti, olisi tilanne huomattavasti parempi kuin nyt. Erityisesti tämä korostuu Juha Sianojan, Tuomas Kyykän ja Pertti Hakasen mukaan silloin, kun kaapelia on vedättämässä kantaverkkoyhtiö Caruna. Muiden yhtiöiden kanssa vaikeuksia ei ole tai ne ovat vähäisempiä kuin Carunan kanssa. Esimerkiksi Elenia ei maanomistajien mukaan vedä kaapeleita sopimuksetta. Pelisäännöt ovat perustuslain mukaisia.
Maanomistajat korostavat, että he eivät vastusta edistystä ja kaapeleiden vetämistä mutta että sitä ei pidä tehdä heidän elinkeinoaan vaikeuttaen. Sen, joka kaapeleilla tekee bisnestä, on syytä neuvotella maanomistajien kanssa ja korvata bisneksen harjoittamisesta muille aiheutuvat kulut ja hankaluudet. Perustuslain yläpuolelle ei isonkaan yhtiön pitäisi voida asettua.
– Aapeli-myrsky ei katkaissut meiltä sähköjä hetkeksikään. Tapani-myrskyn seurauksena olimme viikon aggregaatin varassa. Kyllä me säävarman sähköverkon merkityksen ymmärrämme, mutta meillekin sähkö tulee kaapelia, josta runsas kilometri on vedetty ilman olemassa olevaa sopimusta, kansanedustaja Pertti Hakanen selvittää haja-asutusalueella asuvan kannalta perin ristiriitaista tilannetta.
Alihankintaketju ei tuota laatua
Jotkin suuryhtiöt, kuten Caruna, käyttävät varsin pitkiä alihankintaketjuja. Varsinaisia työn toteuttajia ei maanomistajien mukaan valvota mitenkään.
– Työtä valvoo tosiasiassa vain maanomistaja, jolle ei etukäteen ole useinkaan lähetty tietoa työn alkamisesta ja jolla ei välttämättä ole mahdollisuutta olla paikalla työtä tehtäessä, Juha Sianoja kertoo nykytilanteesta.
Kun valvontaa ei ole ja pitkät ketjutukset kadottavat verkkoyhtiön vastuut, kaapeleita jätetään aivan liian lähelle maanpintaa, työt eivät tule kerralla kuntoon ja monin paikoin osa töistä jää toteutumatta vielä maanomistajan useiden yhteydenottojen jälkeenkin.
Maanomistajallahan ei ole muuta keinoa ottaa yhteyttä esimerkiksi Carunaan kuin yrittää kertoa murheestaan kerta toisensa jälkeen asiakaspalvelun työntekijöille. Maanomistajat tunnustavat, että moni teettää työt lopulta valmiiksi omalla kustannuksellaan.
Pahimmillaan nytkin on tekemättä muun muassa sellaisia Lounean kaapelien vetämiseen liittyviä jälkitöitä, jotka vaarantavat jopa maanomistajan lasten turvallisuuden.
Koska joidenkin yhtiöiden vastuuhenkilöiden äärimmäisen vaikeassa tavoitettavuudessa on kyse poikkeuksen sijaan enemmänkin säännöstä, he kysyvät, onko tämä esimerkiksi Carunan tietoinen ratkaisu.
Samalla he toteavat, että erot yhtiöiden välillä ovat suuria. Esimerkiksi Sallilan ja Elenian sekä niiden urakoitsijoiden kanssa homma toimii alusta loppuun asti. Osapuolet todella kuulevat toisiaan.
Ennen tekijällä oli maanomistajien kokemuksen mukaan aina todellinen vastuu työstään. Nyt vastuukanto ei maanomistajien mielestä näytä koskevan kuin osaa toimijoista.
Hinnoitteluperuste on päätön
Yhtiöiden halukkuus tai haluttomuus kantaa vastuuta näkyy maanomistajien mukaan jopa siinä, miten kaukaa aliurakoitsijat ovat. Urakoitsijat Itä-Suomesta tai Baltian maista eivät läheskään aina ole tehneet hyvää laatua eivätkä vastanneet töittensä jälkien korjaamisesta. Maanomistajan kannalta onkin ilman muuta etu, jos maanrakennusurakoitsija on lähiseudulta.
Ongelmallista aliurakointiketjuissa on valvonnan uupuessa myös se, että aliurakoijat saavat maanomistajien mukaan työstään saman kartalta suunnitelman perusteella lasketun metriperusteisen korvauksen maaston laadusta riippumatta.
Aliurakoitsijan kannalta edullisinta on usein kaivaa kaapelit suunnitelmia suorempaan ja jättää ne kaivuuongelmien takia lähelle maan pintaa. Toisaalta joskus on Tuomas Kyykän mukaan käynyt niinkin, että suunnitelman vastaisesti on yritetty kaivaa helpompaa reittiä, vaikka se olisi naapurin maalla. Töitä tehdään siis suunnitelmista ja standardeista piittaamatta.
Erityisen paljon ongelmia kartalta laskettavan metriperusteisen hinnoittelun voi arvioida aiheuttavan kivisillä mailla kuten monin paikoin Sastamalassa.
Hinnoitteluperusteella voi maanomistajien mielestä olla vaikutusta jopa siihen, mitkä yritykset hankalimmista urakoista ovat kiinnostuneita. Lähiseudun urakoitsija ei välttämättä halua ottaa urakkaa, joka on hinnan ja maaperän epäsuhdan takia ilmeisen pakko tehdä standardien vastaisesti, mikäli työn on tarkoitus tuottaa voittoa.
Mikäli vielä käy niin, että viljelijöille maksettava, sinänsä vaatimaton viljelyhaittakorvaus jää jatkossa aliurakoitsijan maksettavaksi, heikkenee kaivuutyön laatu maanomistajien arvion mukaan edelleen. Kaapeli vedetään pellon sijasta avo-ojan pohjalle tai kivikkoon ja lähelle maanpintaa yhä todennäköisemmin.
Kyykkä, Sianoja ja Hakanen arvioivat, että nykyinen käytäntö, jossa maanomistaja voi itsekin antaa luvan esimerkiksi kaapelin vetämiseen avo-ojan pohjaan, tuottaa melkoisia vaikeuksia tulevaisuudessa. Standardeja ei ole tehty turhan tähden. He kysyvät, mitä tekee maanomistaja, jonka laskuoja tulevina vuosina painuu niin, että vesi ei kulkeudu haluttuun suuntaan, mikäli painuneen ojan pohjassa on kaapeli.
Vastuiden jakautuminen ihmetyttää
Maanomistajia hämmentää myös vastuiden jakautuminen. Mikäli maanomistaja antaa sähköyhtiön vetää kaapelin omalle maalleen varsin pientä kertakorvausta vastaan ja sitten ennemmin tai todennäköisesti myöhemmin katkaisee pysyvän haitan aiheuttavan kaapelin tahtomattaan omaa elinkeinoaan harjoittaessaan, kuka maksaa muille sähkökatkosta aiheutuneet vahingot?
Tällä hetkellä tilanne on maanomistajien mukaan sellainen, että maanomistajan lienee parasta ottaa vastuuvakuutus esimerkiksi sen varalta, että asuntoalue tai yritys jää salaojan kaivuun, tierummun uusimisen ja laskuojan syventämisen takia ilman sähköä. Vastuu on maanomistajien mukaan siirretty maan omistaville, vaikka suuryhtiöt tekevät bisnestä toisen maille tuomillaan kaapeleilla.
Toisaalta sähköyhtiöillä pitäisi maanomistajien mielestä olla vastuu maanomistajan maalla ennen kaapelin vetoa olleiden rakenteiden korjaamisesta, mikäli ne vahingoittuvat kaapelien kaivuutöiden aikana. Nyt tällaista vastuuta ei tosiasiassa ainakaan kaikilla yhtiöillä ole. Pertti Hakanen kaivaa kännykästään kuvia omalle kohdalleen sattuneesta tapauksesta.
Eikä kaapeliurakoiden aiheuttamissa vahingoissa kyse ole yksinomaan katkenneista vesijohdoista ja salaojista vaan jopa tilojen rajoilla olevista kivipyykeistä. Niitä näyttää katoavan, vaikka ne eivät kovin kevyitä olekaan.
Monenlaista nähtyään maanomistajat huokaavat, että nykytilanteeseen olisi parannus jo se, että maanomistaja saisi aina ilmoituksen töiden aloittamisesta. Silloin voisi edes seurata töiden etenemistä. Muutoin on mahdotonta saada niin ehdotonta näyttöä mahdollisten vahinkojen aiheuttajasta, mitä isot yhtiöt maanomistajilta vaativat.
Maanomistajat ovat tyytymättömiä myös aikoja sitten määriteltyjen haittakorvausten määrään ja siihen, mistä haitoista korvauksia maksetaan. Osaa haitoista ei korvata lainkaan ja usein haitan korvausperuste ei ole yhdeydessä todellisuuteen.
Energiateollisuus ei heidän mukaansa ole ollut halukas päivittämään sopimuksia korvausten perusteista, joten nekään yhtiöt, jotka korvauksia maksavat vanhan sopimuksen mukaisina, eivät välttämättä korvaa kuin murto-osan siitä tappiosta, mitä niiden toiminnasta maanomistajille aiheutuu.
Oikein ei maanomistajien mukaan ole sekään, että korvausten määrä vaihtelee. Sille, joka osaa vaatia, näytetään heidän mukaansa maksettavan usein tuntuvasti enemmän kuin sille, joka tyytyy yhtiön esittämään.
Lunastuslaki ei uudistunut
Tällä vaalikaudella oli määrä uudistaa lunastuslaki. Se oli osa hallitusohjelmaa. Sisäministeri Antti Häkkäsen (kok) vastuulla ollut lakiuudistus, joka olisi ratkaissut monta ongelmaa, jää kuitenkin toteutumatta.
Pertti Hakanen sanoo olevansa perin pahoillaan hallituspuolueen kansanedustajana, että näin käy. MTK:ssa lakiuudistukseen on todella panostettu. Se oli hallituskauden tärkein tavoite. Uudistuksen toteutumatta jääminen nähdäänkin MTK:ssa hallituskauden suurimpana pettymyksenä.
– Tämä olisi pitänyt pystyä hoitamaan. Lakiuudistus olisi pakottanut kuulemaan maanomistajaa. Laki olisi velvoittanut yhtiöt neuvottelemaan.
Tärkeätä olisi myös saada velvoite merkityttää kaikki maanalaiset rakenteet maanmittauslaitoksen tietokantaan niin, että ne olisivat löydettävissä kiinteistötunnuksen perusteella. Nyt merkintä on maksullinen, joten sitä ei tehdä, koska laki ei siihen velvoita.
Niinpä samoja kaapeleita käydään näyttämässä ja maalaamassa maastoon kerta toisensa jälkeen. Maksaja on suomalainen veronmaksaja.
Maanomistajat kysyvät samalla, millainen tilanne on esimerkiksi 20 vuoden kuluttua, kun yhä harvemmat muistavat, missä näinä vuosina hurjaa tahtia maahan kaivetut kaapelit ovat.
Toisaalta maanomistajia ihmetyttää sekin, että kaapeleita maastoon maalattaessa tieto ei automaattisesti tallennu rekisteriin. Se olisi aivan mahdollista, jos niin haluttaisiin.
Toimintaa voisi muutoinkin järkevöittää. Nyt viemärit, valokuitu ja sähkökaapelit tehdään kaikki omana työnään. Eri toimijat olisi syytä velvoittaa vuoropuheluun ja yhteistyöhön. Hyöty olisi kaikkien yhteinen, jos hankkeet sekä suunniteltaisiin että toteutettaisiin yhdessä. Se toisi toimintaan muutoinkin suunnitelmallisuutta.
